Mytologiakortti - yksiosainen A6 - Ahti

Ahti
Ahti on meren kuningas. Hän suo kalastajille antejaan, jos osaa käyttäytyä veden äärellä. Roskata tai meluta ei kannata, sillä Ahti voi nostattaa valtakunnassaan myrskyn.

Kuvassa Ahdin kauniit kutrit ovat lähteneet, koska meret eivät ole enää siinä kunnossa kuin ennen. Evästelleet veneilijät heittävät sushiannoksen tähteet ja pillimukin surutta mereen. Tästäkös Ahti suuttuu; kyseessä kun ovat vielä Ahdin itsensä suomat meren elävät.

Painatettu alkuperäisestä pastellimaalauksesta ylellisesti hieman kultaa sihtaavalle kartongille. Yksiosainen, koko A6. Takana keskiviivana kortin aihe sekä suomeksi että englanniksi. Painettu Suomessa.

1,80 €