Ripaus satua, kourallinen valoa ja väriä

Pajatonttu

Ihmisten rakentamien pajojen ja verstaiden ala- tai yläpohjissa sijaitsevat usein pajatonttujen omat työpisteet. Joku pajatonttuperhe on voinut rakentaa aivan oman pajansa jonkin matkan päähän esim. autokorjaamosta tai valssaamosta. Pienteollisuuden hukkapalat ovatkin oivaa raaka-ainetta tonttujen tarpeisiin. Nämä teknisesti taitavat tontut osaavat valmistaa puusta ja metallista melkeinpä mitä vain: työkaluja, huonekaluja, koriste- ja käyttöesineitä sekä taide-esineitä. Eräskin pajatonttu nimeltään Samuel Alakoura innostui takomaan muutaman vuoden aikana niin monta taiteellista rautamuurahaista, että kasattuna niistä tulisi melkomoinen keko!

Levinneisyys ja elintavat

Pajatonttuja on siellä missä ihmisten pajojakin. Ei nyt aivan joka verstaan nurkalla, mutta karkeasti arvioiden noin joka kolmannen pajan tuntumassa on jonkinlainen verstasrakennelma pienine keittiöineen ja nukkuma-alkoveineen. Nämä tontut pitävät kalskeesta ja kolinasta, eivätkä kavahda pakokaasuja tai ahjon savua. Naama on usein mustana sekä tonttuisännällä, emännällä että pienokaisilla, kun kaikki painavat keskittyneinä jonkinlaisia nikkarointihommia. 

Liikkuminen

Pajatontut ovat melko paikkauskollisia, eivätkä tohdi lähteä kovin kauas omasta nikkarointikeskuksestaan. Ja mikäpä siellä onkaan ollessa kaiken tarvittavan keskellä.  Jos pajan asukin on pakko lähteä asuinsijoiltaan kauemmaksi, on useimmiten kyse valmistuneen työn viemisestä tilaajalle. Tällöin kuljetusvälineenä on jokin metsän eläin laulujoutsenesta villisikaan. Joskus kyllä kaukokaipuu saattaa vallata pajatontunkin, ja silloin matkakohteena voi mieluusti olla jonkun kaukaisempikin maa. On mielenkiintoista tutustua kaukomaiden serkkujen verstaisiin, jotka sijaitsevat mieluiten jossakin lämpimän ilmaston maassa.

Ravitsemus

Pajatontut syövät harvoin mutta runsaasti. Kun jonkin veistotyön aloittaa, eihän sitä ehdi koko aikaa olla ruokia laittelemassa. Sitten kun päivän työt on tehty ja iltakin jo pimenee, alkaa huolellinen ruuanlaitto. Nämä tontut ovat persoja hyvälle ruualle, joten taidokkaat työt vaihtuvat usein erilaisiin ruuan raaka-aineisiin ja herkkuihin. Etenkin puutarha- ja kotitonttujen kelpo apajat kiinnostavat pajatonttua tarjoten mieluisia antimia vaihtokauppoihin.

Pajatonttujen toivomus

Tonttujen verstailla huokaillaan usein, miten ihmiset heittävät hyvää tavaraa suoraan roskiin. Onneksi tämä on muuttumassa ja erilaiset kierrätysideat ovat saaneet hyvän jalansijan. Pajatonttujen ei ole koskaan tarvinnut mennä raaka-aineiden perässä kovin kauas kotikonnuiltaan, sillä kekseliäinä pikku olentoina he valmistavat härvelin vaikka vanhasta vispilästä ja vekottimen kengänpohjasta.  Voi kunpa ihmisetkin katsoisivat ensin ympärilleen ja korjaisivat tai korvaisivat rikki menneen esineen ihan lähiaineksilla. Niin moni turha kauppareissu halvan tavaran ostamiseksi jäisi tekemättä. 

Kuvat ja teksti: Pia-Maria Pohto

Tutustuthan vielä muihinkin tonttuihin:

Tonttumaiset kangastuotteet

Tonttumaiset laudeliinat saunaan! Tilaa ihmeessä näitä uutuustuotteita koossa 150x50cm tai muita kangastuotteita helposti suoraan taiteilijalta laittamalla vain  sähköpostia tulemaan.

Joulukortit

Ovatko joulukorttiasiasi kunnossa? Tilaa setti tonttuja ja muitakin jouluisia kuvakortteja kaksi- tai yksiosaisina sähköpostitse suoraan taiteilijalta.  Tutustu  korttimalleihin jo etukäteen.

Julisteet ja magneetit

Haluaisitko antaa lahjaksi kauniita julisteita tai magneetteja? Katso lisätiedot näistä taruhahmotuotteista ja lähetä tilaus sähköpostitse suoraan taiteilijalle. Laitan ensin tilausvahvistuksen ja sitten kipaisen postiin tuotepaketin kanssa.