Joulutonttu

Joulutonttu on koko tonttukatraan tunnetuin epeli. Nämä Joulupukin apurit ovatkin oikeita julkkiksia, sillä he ovat esiintyneet monen monta kertaa erilaisissa korteissa, kirjoissa, julisteissa, käärepapereissa ja joulunäytelmissä. Vaikka joulun lähestyessä tonttusia vilistää vähän siellä sun täällä, aika harva on nähnyt ihan oikeaa joulutonttua. Parhaimmat mahdollisuudet tähän on Erityisen Kilteillä Lapsilla, joiden nimien perään merkitäänkin joulutonttujen vihkoissa EKL. Onpa joskus joku KKL (Kohtalaisen Kiltti Lapsi) sattunut myös näkemään vilauksen punaisesta nutusta tai pitkästä parrasta. Tähän tarvitaan kuitenkin aimo annos hyvää tuuria ja vähän lounaan puoleista tuulta.

Levinneisyys ja elintavat

Joulutonttua tavataan koko Suomessa, onhan maamme täynnä kilttejä lapsia (98% Suomessa asuvista lapsista luokitellaan Kohtalaisen tai Erityisen kilteiksi. Loput 2% ovat Lähtökohtaisesti tai Riippuen tilanteesta kilttejä. Lähde: Suuri Tonttusurvey 2013, Himanka). Joulutonttu asustaa talvet luonnossa tai piharakennuksissa tarkkaillen lähialueen lapsia ja auttaen samalla eläimiä selviämään talvesta. Joulun jälkeen nämä tontut pitävät ensin hyvin ansaittua lomaa yhdessä Joulupukin kanssa Korvatunturilla ja sitten alkavat pikku hiljaa täydennellä leluvarastoja seuraavaa juhlakautta varten. Kesällä joulutontut ottavat rennosti kalastellen ja marjastaen, yleensä Lapin luonnossa.

Liikkuminen

Joulutontut liikkuvat hiihtäen tai eläinten selässä ratsastaen. Korvatunturilta muualle suomeen kulkee useampia Tonttulinjoja, joita pitkin tontut tuovat rahtiaan perille. Matkan varrella on linja-asemia, joita hoitavat usein kotitontut tai metsätontut. Näillä välietapeilla matkalaiset saavat levähtää ja syödä vatsansa täyteen. Yleensä sama joulutonttu valvoo ja lahjoo saman alueen lapset. Usein siis linja-asemien tontut ja joulutontut ovat ystäviä jo vuosien takaa.

Ravitsemus

Joulutonttu on perso herkuille, erityisesti jouluherkuille - niitä kun ei saa muina vuodenaikoina. Oletko koskaan jättänyt riisipuurolautasta pöydälle yöksi? Katsoitko tarkasti, oliko johonkin reunaan ilmestynyt pieni kuoppa? Sattuikohan riisipuurossa olemaan manteli, muttei ollutkaan enää aamulla? Niinpä niin: tonttu ei ollut pystynyt vastustamaan kiusausta. Lasten suklaat saattavat myös huveta muutamalla kappaleella aamun mennessä, eli ei aina syy olekaan vanhempien. Toisaalta helppohan joulutontulle on moinen herkuttelu anteeksi antaa - melkein koko vuodenhan hän ahertaa lasten lahjojen vuoksi.

Jouluaaton ohjelma

Jouluaattoaamuna tontut heräävät jo varhain. Osa joulutontuista on Joulupukin apuna aattoillan rekiretkeä valmistellen ja osa siis jo kodeissa kotitonttujen vieraina tekemässä viime hetken jouluvalmisteluja.  Korvatunturin tontut huoltavat lentävät porot valmiiksi syöttämällä niille tukevan aamiaisen ja hieromalla lihakset vetreiksi. Toki myös taikapölyä tarvitaan sopiva määrä, jotta Joulupukki ehtii niin moneen paikkaan yhden illan aikana. Taikapöly on myös kätevä pienentämään lahjapaketit, jotta ne kaikki mahtuvat mukaan rekeen. Kun kilttien lasten talo lähestyy, taika suurentaa lahjapaketit oikeaan kokoonsa ja pukki voi ne tyytyväisenä ojentaa. Kun kaikki maailman kiltit lapset ovat saaneet pakettinsa, on väsyneen porukan aika suunnata takaisin Korvatunturille. Eipä uskoisi, miten hiljaista tunturilla on seuraavana päivänä, kun rasituksesta toipuvat tontut nukkua narskuttavat pitkälle alkuiltaan!

Joulutonttujen toivomus

Joulutontut toivoisivat, että lapset ja aikuiset jaksaisivat käyttäytyä sekä joulun alla että muinakin aikoina kiltisti. Tontuistakin on vähän kenkkua, kun illat pimenevät ja päivät lyhenevät, muttei lunta ole vielä maassa. Eihän silloin aina ole mieli kovin korkealla kenelläkään. Mutta kannattaa sytytellä kynttilöitä ja vaikka leipoa pipareita, niin joulumieli syntyy kuin itsestään!

Kuvat ja teksti: Pia-Maria Pohto

Tutustuthan vielä muihinkin tonttuihin:

Tunturitonttu

Pajatonttu

Tallitonttu
Sukankerääjätonttu
Citytonttu
Metsätonttu
Saaristolaistonttu
Puutarhatonttu
Leipuritonttu
Kotitonttu
Saunatonttu
Joulutonttu

Tonttumaiset kangastuotteet

Tonttumaiset laudeliinat saunaan! Tilaa ihmeessä näitä uutuustuotteita koossa 150x50cm tai muita kangastuotteita helposti suoraan taiteilijalta laittamalla vain  sähköpostia tulemaan.



Joulukortit

Ovatko joulukorttiasiasi kunnossa? Tilaa setti tonttuja ja muitakin jouluisia kuvakortteja kaksi- tai yksiosaisina sähköpostitse suoraan taiteilijalta.  Tutustu  korttimalleihin jo etukäteen.


Julisteet ja magneetit

Haluaisitko antaa lahjaksi kauniita julisteita tai magneetteja? Katso lisätiedot näistä taruhahmotuotteista ja lähetä tilaus sähköpostitse suoraan taiteilijalle. Laitan ensin tilausvahvistuksen ja sitten kipaisen postiin tuotepaketin kanssa.