www.pia-maria.fi

Pääsivulle

Muotokuvat

Satumuotokuvat

Sukupuut

Yrityksille

Jouluaiheet

Työnäytteitä

Myyntituotteet

Kuka Pia-Maria?

Pia-Maria Pohto Olen valmistunut sekä kauppatieteiden maisteriksi että vestonomiksi (vaatetusalan suunnittelun ja markkinoinnin koulutusohjelma, AMK) 1990-luvulla. Lapsuuden kuviskerhosta lähtien olen myös ollut innokas taidekurssien osallistuja. Muotokuvia, sisustustauluja ja sukupuita on syntynyt jo 80-luvulla ja yritykseni Pia-Maria Art & Designin perustin tammikuussa 2007.

Muotokuvat ja sukupuut ovat työllistäneet minua koko ajan eniten. Myös kuvitus- ja graafiset suunnittelutyöt yrityksille ja yhteisöille ovat olleet mieluisia tehtäviä. Jouluaiheiden työstäminen alkaa viimeistään loppukesällä, jolloin yritykset tilaavat tulevia joulukuvituksiaan. Joulun lähestyessä kirjakaupoista ja sisustusliikkeistä löytyy myös joulukorttejani sekä julisteitani.

Katso tästä pieni esittelyvideo toiminnastani.

Töiltä liikenevä vapaa-aikani on pyhitetty kolmilapsiselle perheelle ja luonnossa liikkumiselle.


Pääsivulle